Ensimmäisenä katsottiin tositapahtumiin perustuva elokuva joka kertoi videopäiväkirja tyyliseen tapaan kahden pojan tarkoin suunnitellusta hyökkäyksestä kouluun, 12 koululaisen tappamisesta ja lopulta omien aivojensa ulos pamauttamisesta. Teos ollaan tehty oikeiden videotaltiointien perusteella, joita nuo kaksi poikaa oikeastikin kuvasivat. He kertoivat miten se on heidän mielestänsä suuri ja ihailtava teko ja ettei se liity kehenkään kuin itseensä, ja aivan elokuvan lopuksi, "nollapäivän" jo mentyä, Tuli lössi nuoria ja polttivat päähenkilöiden (Andre) ja (Cal) puiset muistoristit..
Se oli aika erilainen elokuva, videointi tyyliltään ja se pisti vähän miettimään.
Ja koko yön toinen ainut varteenotettava elokuva oli Zero Dayn lisäksi Pianisti, Joka kertoi juutalaisesta pianistista puolassa Hitlerin vallan ja juutalaisvainojen aikana. Ja mikä häpeä ja syyllisyys saksalaisia painaa. Katsoin juuri vähän ennen tätä Perikaton, joka siis perustuu saman ajan tapahtumiin, Hitlerin viimeiset hetket, kun hän ei enää ymmärrä, ja tahdo sulattaa että joukkoja on vähän, jos ollenkaan, ja että venäjä voitti. Ja miten se häpeä jatkuu suvussa, jos joku oli vaikka jopa siellä bunkkereiden tapahtumien seassa, vaikka ei tietäisi mitä kamaluuksia tapahtuu, hänestä ei ehkä ikinä saanut puhua, ja lapset ymmärtävät niitäkin asioita joita ei sanota, ja se perheen häpeä sitte tarttuu heidänkin mukaansa. Kun natsi-elokuvat tuntuvat olevan niin suosittujakin, eikö se ole vain veitsen kääntelyä haavassa.
Ton yön jälkeen on ihan tillin tallin, ja mä menin nukkumaan nyt joskus 9 ja heräsin puol 2 ku ettei unirytmi mee liian sekaisin. Kamalaa kun nyt ku sai unesta jo kiinni, haluis vaa simahtaa :D
Mut kivaa oli!
Ja piirrustuksia taas:
Kommentit