torstai, 24. tammikuu 2008

Marsukopin purku.

Valitettavasti marsuni menehtyi eilen. Ei suinkaan yksin koppiinsa, vaan turvaan, syliini.
Kyllä mua aika paljon surettaa.

Purin kopin, ja siivosin koko huoneen, jossa marsu on asustellut viimeiset kolme vuotta. En kuule iltaisin ja öisin enää Inkun rapistelua. En enää hae sitä syliin kun katson teeveetä. En enää siivoa koppia koulun jälkeen, enkä suunnittele uusia rakennuksia ja koppeja.

Mua surettaa itse asiassa paljon.

sunnuntai, 20. tammikuu 2008

Marsukopista kaksikerroksinen!

En olekkaan vielä esitellyt marsuani, Inkivääriä.
Inkku on laumansa viimeinen, vaikka olen yrittänyt suostutella porukoita suostumaan vielä uusiin marsuihin, mutta meille tuleva koiranpentu on tällä hetkellä etusijalla. Inkku on leimaantunut omistajaansa, ylläripylläri, minuun, koska sillä ei ole enää jyrsijä kavereita.
1225785.jpg

Elikkä iskän kanssa taiottiin vanerinen portaikko marsulleni, ja laitettiin puulevy toiseksi kerrokseksi, johon porasimme vanerinpalan ja laudanpalan aidaksi. Kopin alakerta on tehty kahdesta ikea-laatikosta, joihin on sahattu reiät, ja laitettu putkea.

Elikkäs koppi ennen:
1225663.jpg

Ja koppi nyt:
1225696.jpg
Portaikon "askelmat" ovat halkaistuja pajunpaloja, jotka on liitetty vaneriin kuumaliimalla. Alemman portaikon aita on pahvia, joka on päällystetty kankaalla kuumaliiman avulla, ja katos on samalla tyylillä toteutettu.

...ja yläkerta asukkeineen:
1225713.jpg

perjantai, 7. syyskuu 2007

Rento tunika

Sain tämän nyt sitten tehtyä. Edelleen rakstan tuota kartta kangasta yläosassa. Tämä onnistui paljon paremmin kuin olisin luullut, en ole ennen tehnyt joustamattomista kankaista paitaa. Tuli just tarpeeksi rento, niin sopii tyyliinikin. Ala-osan kangas on juuri ja juuri siinä rajoilla, onko liian tönkköä vai ei. Ei se taida olla, ainakaan minun mielestäni, liian tönkköä.

Ja kuvia:
882555.jpg

882552.jpg

882556.jpg

itse tykkään vaaaltavasti^^
Napit tuohon sain Järvenpään kangaskaupasta, jonka nimeä en muista. Siellä oli tarjous; kupillinen nappeja eurolla. Nappihulluna oli pakko ostaa, vaikka ei ne edes mitään kauneimpia olleet. Mutta sattuipa nuo yhdet sopimaan sitten aika tosi hyvin paitaan :)

Seuraavaksi tehtävälistalla viinipinaiset fleece-olohousut. Kankaat ostettuna, mutta kun tein kaavoja jokatyypin kaavakirjasta, muokkasin kauhean huolella ja sitten huomasin että ihan liian pieni! Se malli oli sellain en tiukempi. Palo käämit, joten katotaan saanko tänään vaikka uudet tehtyä :)

hellurihei.

sunnuntai, 2. syyskuu 2007

Hihojen pidennys neulomalla

Minulla oli ihana paita, jossa oli harmittavasti kyllä liian pienet hihat, vaikka se muuten oli sopiva, joten tein kaksi resoria ja ompelin ne paiotaan kiinni. Paitaan on lisätty myös mukavana yksityiskohtana kaksi kangasnappia, joihin voi kiinnittää vaikka irroitettavan taskun.
870532.jpg
Natsimerkki! Omfg!

Löysin uuden kangaskaupan ja Siellä on aivan mielettömiä kankaita, joitain en ole voinut edes ajatella olevan olemassa. Erittäin inspiroiva kauppa, kaikki Hyvinkään öäheltä, kehotan käymään vanhan villatehtaan luona olevassa Kangas-Hannassa!

Minä löysin sieltä tällaisen kankaan ja teen siitä, ja pellavamaisesta puuvillakankaasta tunikaa parhaillaan, joten näette senkin joskus. Kai :D
870552.jpg

torstai, 26. heinäkuu 2007

Tanssipelit<3

Ahhh.. voisin mennä naimisiin tanssipelien kanssa!

Olen ollut rakastunut In The Grooveen maaliskuusta lähtien, ja nyt ITG 2:seen kun latasin netistä kyseisen lisäyksen ykköseen. Mutta vaikka rakkaus on ihanaa, on siinäkin haittapuolia.
    Toisinsanottuna haluan kunnon tanssialustan, sellaisen metallisen. 400 euroa. 400 EUROA. argh. onneksi vanhempani ovat (kerrankin) pelastavia enkeleitä ja maksavat puolet. Kiitos heille :)
    Se on ihana tunne kun nuolet vilisevät ruudulla ja antaa vaan mennä, ei tarvii ajatella enää jalkoja, vaan täytyy vaan sisäistää ne nuolet. Ei ehkä kuulosta houkuttelevalta pomppia hikinorot valuen nenää pitkin nuolien mukaan, varsinkaan jos ei Dance, Trance, yms. tanssimusiikki innosta. Mutta jos erehdytte kokeilemaan, niin se on menoa sitten.

Kiitän ja kuittaan, sekä laitan kiinnostuneille osoitteen,
Heipätihei,
Saara

in the groove finland